keskiviikko 19. lokakuuta 2016

#061 Puomijumppaa!

Moikka! Sunnuntaina pääsin taas pitkästä aikaa ratsastamaan Viltsulla. Sillä on ollut vähän lomaa, koska sillä oli jonkinlainen lihasrevähdys takajalassa, jonka takia se ei ole voinut liikkua kunnolla. Tämän takia sillä tietysti oli ihan hirveästi virtaa, eikä se oikein malttanut pysähtyä.


Aluksi tulimme ihan perus neljää ravipuomia. Puomit oli aseteltu aika kauas toisistaan, jotta Viltsu joutuisi venyttämään askelta päästäkseen jokaisen yli. Viltsu innostui hirveästi, kun pääsi pitkästä aikaa menemään puomeja ja otti oikein kunnon harppauksia, niin että meno näytti joissain kohtaa jopa hienolta!



Seuraavaksi nostimme laukan ja tulimme puomi-kavaletti jumppaa. Tehtävässä oli ensin kaveletti-puomi "sarja", jonka jälkeen nostettiin laukka ja laukattiin vielä yhden puomin yli. Tässäkin Viltsu iinostui jopa niin paljon, että hyppäsi viimeisten kavaletin ja puomin yli ja jatkoi siitä laukkaa. Pidätteetkään eivät tietenkään tehonneet, vaan Viltsu käsitti ne käskynä "mennä muotoon".




Siitä sitten laukattiin monta kierrosta kenttää ympäri, kun ei Viltsu malttanut pysähtyä, eikä näin kuunnellut pidätteitä. Viltsu on kuitenkin niin hieno poika, että ei pukitellut, eikä mitään, innostui vain hyvin paljon!


Tämän jälkeen menimme tietysti pitkät loppuravit ja kävimme maastossa kävelemässä loppukäynnit. Hieno Viltsu!

Tällä viikolla en ikävä kyllä pääse enää ratsastamaan, sillä lähdemme mummoni ja serkkujeni kanssa Barcelonaan!(joka ei siis ole mitenkään ikävä juttu). Barcelonasta pyrin ottamaan mahdollisimman paljon kuvia ja tekemään sunnuntain postauksen valmiiksi, jotta ette joudu odottamaan kovin pitkään. En ole nimittäin varma, toimiiko hotellissa netti ja vaikka toimisikin, aijon pitää loman kaikista blogijutuista. Barcelonasta siis ensi viikon puolella tulossa kaksi postausta, toinen kertoo vähän matkasta, mitä tehtiin, missä oltiin yms. ja toinen sitten ostoksista. Eikun niitä odottelemaan!

Jos olette itse käyneet Barcelonassa, antakaas vinkkejä mitä kannattaisi tehdä!

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

#060 Poneilua!

Lauantaina heppailtiin vähän eri tavalla, kuin yleensä. Pidimme nimittäin ponileirin pienille ja se onnistuikin melko hyvin, ottaen huomioon, että leiriläisillä oli vähän ongelmia keskittyä, kun oli niin paljon kaikkea muuta tekemistä kavereiden kanssa. Aluksi meillä oli lyhyet, noin 30-40 minuutin pituiset ratsastustunnit, joilla harjoiteltiin(monilla ratsastajilla ensimmäistä kertaa kolmikaarisen kiemurauran ratsastamista, pujoteltiin, tehtiin voltteja ja rohkeasti kaikki uskalsivat ravatakkin, jopa tosi isolla ja pelottavalla Kelangalla!





Ratsastustunnin jälkeen pidettiin sitten pieni tauko, jonka aikana käytiin syömässä, leikittiin hippaa ja hevosia ja jumpattiin. Järjestimme myös lyhyen aarteenetsinnän, josta oli palkinnoksi karkkia! Seuraavaksi sitten hevosia laittamaan ja agilitya!




Luka mietti että "Jos mä nyt laitan silmät kiinni niin ehkä mä sitten uskallan!"


Viltsun mielestä este oli aivan liian pieni!




Jotkut leiriläiset jaksoivat oikein juosta ponien kanssa esteeltä toiselle!


Oli super kivaa!

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

#059 Kaikki meidän tallista!

Tänään päivitellessäni blogiani, huomasin, että en ole koskaan 2 vuoden bloggaamisen aikana tehnyt yhtään postausta, joka käsittelisi meidän tallia tai muita eläimiä, kuin Freddyä tai Viltsua. Päätin että nyt on aika kertoa vähän faktaa meidän tallista ja eläimistä.

Eli meillä tallina toimii pieni eristetty osa sellaista isoa "liiterirakennusta". Tallissa on kaksi ison hevosen karsinaa ja yksi pieni ponikarsina. Lisäksi meillä on heinäliiterin yhteydessä yksi iso yhteiskarsina(jossa oli ennen kaksi karsinaa, mutta ponit rikkoivat väliseinän aika pahasti. Toivottavasti saadaan pian uusi). Kuivikkeina karsinoissa käytetään joko purua tai pellettiä, ihan sen mukaan mitä on varastossa.

No kymmentä hevostahan ei saa tungettua viiteen karsinaan, joten pakko olla myös muita ratkaisuja. Karsinoiden lisäksi meillä on myös pieni katos, jossa kuivikkeena on purua ja vähän isompi pihatto, jossa pohja on hiekkaa. Hiekkapohjaa en kuitenkaan suosittele hankkimaan, sillä se vajoaa aika nopeasti ja pitää aina aika-ajoin tilata lisää hiekkaa(kuten tarhaankin). Unelmissa meillä onkin talon remontin jälkeen hankkia iso makuuhalli hevosille ja se onkin periaatteessa jo valmis. Se on vain täynnä lautoja remonttia varten xD.

Tarhoja meillä on 4. Yksi iso hiekotettu tarha hevosille, yksi (mutainen) minitarha, joka on tällä hetkellä vailla käyttöä, mutta sateisilla keleillä laitetaan usein ponit sinne, koska siellä on katos. Joskus myös jos hevoset alkavat olla vähän liian riehakkaita, niin eristetään pari hevosta sinne, jotta ne eivät rikkoisi aivan kaikkia ja kaikkea. Eli sellainen pieni monikäyttöinen tarha. Lisäksi meillä on toinen minitarha, joka on usein kuitenkin auki hevosille(se on siis hevosten tarhan vieressä) ja isompi mäkitarha poneille. Laitumia meillä on tällä hetkellä kaksi, yksi pieni laidun poneille ja yksi suuri laidun hevosille. Nyt ei hevosia ole enää kuitenkaan mahdollista päästää laitumelle, koska poneille ruoho on liian sokerista ja hevoset karkaavat heti xd.


Meidän tallilla on todella hyvät puitteet ratsastukselle. Meillä on normaalin koulukentän kokoinen kenttä, jonka pohja on kivituhkaa. Kentässä ei ole vielä aitoja, mutta ne olisi myös tarkoitus valmistaa sitten talon remontin jälkeen. Se ei kuitenkaan tietenkään menoa haittaa ;). Meillä on myös hyvä estekalusto ja riittävästi penkkejä ja jakkaroita katsojille ja selkään nousuun.

Meillä on hyvät maastot ja paljon peltoja. Itse ainakin käyn paljon pelloilla ratsastamassa, koska niillä voi rallittella niin kovaa, kuin suinkin haluaa. Maastossa en muuten paljoa, käy mutta maastoihin mentäessä on muuten paljon valinnan varaa.

Meillä hevoset viettävät suurimman osan ajasta ulkona, joten tallille ja karsinoille ei ole paljoa käyttöä. Hevoset otataan sisään vain huonolla säällä(sateella, pakkasessa) ja vuoroöin. Yöksi ulos jäävillä hevosilla on aina huonolla säällä loimet ja paljon heinää, sekä katokset, jotta kenenkään ei tarvitse värjötellä kylmissään ulkona. Karsinoita käytän usen hevosten varustamiseen, mutta kylmällä säällä menen mieluiten pesukarsinaan varustamaan, sillä se on lämmitetty.

Laitan vielä Nellin tekemän esittelyvideon meidän tallista tähän. Huomatkaa, että moni asia on muuttunut tuon videon tekemisen jälkeen ja aion luultavasti tehdä oman esittelyn tallista vielä lähiaikoina. Olkaa siis kuulolla ;)


Seuraavaksi sitten meidän kaikkiin eläimiin. Meillä on siis tällä hetkellä omana 10 hevosta, 2 koiraa, 1 vuohi(varoitus älkää koskaan hankkiko vuohia) ja kanoja. Hevosista 5 on poneja ja 5 hevosia. Viltsun ja Freddyn esitettelyt löydätte yläpalkista, niitä en tähän jaksa laittaa.

Bella

Bella on siskoni Lillin, vasta suomeen muuttanut 3 vuotias tamma. Bellalla on ratsasttettu vain kerran ja olemme päättäneet aloittaa sen kanssa todella rauhallisesti. Bella on kiltti puoliverinen(Viltsulle sukua), jolla on varmasti kapasiteettia lajiin kuin lajiin.

Luka

Luka on Nellin 8 vuotias eestinhevos ruuna. Lukalla ei kilpailla, sillä Luka on niin herkkä sielu, että palkää kaikkia vieraita paikkoja, eikä oikein osaa käyttäytyä kilpailuissa. Luka on kuitenkin osaava ja herkkä ratsastaa ja sillä on aivan ihanat askeleet!

Vida

Vida on meidän vauhdikas, riehakas ja maailman ihanin dalmatialais vauvamme. Vida silppuaa ja syö kaiken mikä sattuu eteen, eikä tunne armoa edes repiessään pikkutyttöjen pipoja heiltä päästä. Vida on kuitenkin rauhoittuessaan maailman söpöin pieni peruna, joka nauttii saadessaan huomiota ja ruokaa <3

Renttu

 Renttu on äitipuoleni lämppäri, joka on meillä joutilaana seuraamassa maailman menoa. Rentulla ratsastetaan todella harvoin, koska sillä on vähän liikaa temperamenttia. Jos jokin asia ei käe Rentulle, hän ei myöskään sitä tee. Kuitenkin ne pari kertaa, mitä olen Rentulla ratsastanut, ovat sujuneet oikein hyvin, Renttu vaan ttarvitsee paljon herkkupalkintoja toimiakseen ;)

Tuikku

Tuikku on minun ja siskoni Nellin entinen poni. Se on aika jääräpäinen, mutta osaa myös olla erittäin kiltti. Tuikulla emme ehtineet kilpailemaan tai valmentautumaan juurikaan vaikean kaviokuumeen vuoksi :(

Piccolo

 Piccolo on vähän kuin tallimme "maskotti". Se osaa pelata jalkapalloa ja tykkää agilitystä. Monesti piccolon kanssa leikimme yhdessä jumppapallon kanssa ja hypimme esteitä. Piksu osaa kuitenkin joskus olla myös aikamoinen maanvaiva rikkoessaan aitoja ja murtautuessaan rehuvarastoon ;)

Lady

Ladysta en nyt tähän hätään parempaa kuvaa löytänyt, muttasiis asiaan-> Lady on siskoni Lillin poni. Lady on erittäin kiltti ja rohkea new-forest, jonka selkään voi luottaa pienimmänkin ratsastajat. Lady ei pelkää oikeastaan mitään ja on erittäin hyvä hyppääjä!

Daisy

Daisy on pieni, mutta pippurinen ponimamma, joka tekee mitä tahtoo, milloin tahtoo. Daisy on kiltti, mutta joskus, kun ei pidä varaansa, se saattaa lataista potkun kohti. Daisy on siinä mielessä vähän arvaamaton, mutta pienten lasten kanssa Daisy toimii kuin unelma. Daisyn kanssa voi myös maastoilla yksin tai laumassa, tehdä melkein mitä haluaa ja Daisy on aina täysillä mukana!

Kelanga

Kelanga on ihanan tammamainen eestinhevosristeytys. Kelanga tykkää yli kaiken olla ihmisten kanssa ja tuleekin aina mielellään kentälle tekemään töitä. Kelanga rakastaa hyppäämistä mutta vanhan jalkavaivan takia Kelangalla ei pysty hyppäämään kunnolla :( Jostain syystä aina kun minä ratsastan Kelangalla, tipun, mutta aina kun kaikki muut ratsastavat sillä, he sanovat että se on maailman ihanin hevonen. Mistähän mahtaisi johtua?

Pipari

Pipari on tallimme maanvaiva! Rikkoo kaikki aidat, kiusaa poneja ja syö kanojen ruoat. Pipari on meille kuitenkin hyvin rakas <3

Myyrä & Picasso

 Ja vielä lopuksi rakkaat koiramme Myyrä ja Picasso. Ikävä kyllä Picasso jouduttiin lopettamaan melkein kaksi vuotta sitten, mutta hän elää silti muistoissamme aina <3

Huhhuh tämä oli ehkä koko blogihistoriani työläin postaus mutta viimein valmis! Mitä piditte?

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

#058 Viltsun varusteet


Viime lauantaina mennessäni tallille, tarkoituksena oli kuvata myday. Kuitenkin päätin kuvata paljon odotetun videon Viltsun varusteista. Varusteita Viltsulla ei paljoa ole, joten video jäi hieman lyhyeksi ainakin verrattuna monen muun bloggaajan tekemiin videoihin samasta aiheesta.

Mutta mielipidettä/videotoiveita?

tiistai 4. lokakuuta 2016

#057 ARVONTA palkinto ehdotuksia??

Olisitko kiinnostunut arvonnasta blogissani? 

Oletko kiinnostunut voittamaan juuri jotain tiettyä?


Järjestän mahdollisimman pian blogissani blogiarvonnan, mutta en ole aivan varma mitä kannattaisi arpoa. Nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa arvottavaan tuotteeseen kommentoimalla allaolevaan kommenttikenttään ehdotuksia. Kommentointi ei vielä ole ilmoittautuminen, tässä vaiheesssa vasta otan vastaan ehdotuksia.


lauantai 1. lokakuuta 2016

#056 Hymyillään - on syksy!


Tänään ratsastuksen sijaan päätimme tehdä jotain hauskempaa - mennä ottamaan kuvia. Viltsusta on nyt tosi vähän kuvia, koska sillä meni hermo poseeraamiseen(ihan tylsää). Itse kuitenkin tykkäsin siitä vähän enemmän, joten minusta on nyt paljon enemmän kuvia, kuin Viltsusta. Sain onneksi lainaan Nellin ihanan lämpimän nallehupparin, joka antoi paljon inspiraatiota hymyillä. Jostain syystä nämä kuvat tekee mut tosi iloiseksi ja ois kiva kuulla mitä mieltä te olette niistä?<3