sunnuntai 8. marraskuuta 2015

#026 Kuulumisia

Noniin... mistäs sitä aloittaisi.

Huima aika on taas kulunut siitä kun viimeksi kirjoitin. Mutta en ole niinkään pahoillani. Kauheasti kuvia ei olla saatu otettua ja nyt jo talvi tekee tuloaan! Tulee pimeä todella nopeasti, eikä oikein ehditä kunnolla tehdä mitään viikolla.

Nyt sitten niihin kuulumisiin. Eli ollaan pari viikkoa sitten tehty vähän remonttia pihattoon. Ajoimme hiekan pihaton pohjalle, nyt siinä on hevostenkin kivempi köllötellä, kuin hirveällä maapohjalla! Viltsukin viettää aikaa pihatossa paljon enemmän nykyään. Lisäksi saimme pihattoon valon, joka helpottaa heinien jakoa, loimittamista ja rehuijen laittoa huomattavasti.

Lisäksi siivosimme pesukarsinan(joka siis tähän mennessä toiminut vähänkuin eteisenä). Sieltä puuttuu vielä narut, joilla laittaa hepo kiinni, mutta muuten oikein siisti ja olen jo pari kertaa käyttänytkin sitä Viltsun kanssa!

Viltsu tutustumassa pesupaikkaan.
 
Sitten ratsastuksen pariin! Viime viikon sunnuntaina oli l-uran(seurani) estemestarudet. Ne eivät meillä menneet kovinkaan hyvin. Luokkana toimi 80cm ja verkassa Viltsu oli oikein kiva ja hypyt menivät todella hyvin. Kuitenkin maneesiin päästessämme se hermostui ja hyppi ja pomppi ympäriinsä. Kielsi 2 ja 3 esteille. No talven yli treenataan ja keväällä yritetään saada mittariin puhtaita 80cm luokkia, kun molempien hermot ovat saaneet vähän vahvistusta ;)


Sitten vielä eilisen valmennusta, joka meni superhyvin! Alkuverryttelyssä tehtävänä oli taivutella hevosta. Eli asetin sisälle ja heti kun kaula taipui, annoin löysempää ohjaa ja pyysin sisäpohkeella väistämään takapäällä. Nämä suijuivat Viltsulta tosi hienosti ja lopussa se lähti jopa tekemään tätä ihan itse! 

Emme sen kummemmin ravailleet vaan siirryimme käynnistä suoraan laukkoihin. Vasempaan kierrokseen Viltsu oli vaikea ja nojasi tosi paljon ohjaan ja pohkeeseen. Jaanan(valmentajamme) mielestä ongelma on siinä, etten osaa pitää pohjetta tarpeeksi elävänä, vaan jään puristamaan pohkeella kaarteissa. Oikeaan kierrokseen menikin sitten paljon paremmin ja Viltsu meni oikein hienosti muodossakin. Loppuverryttelyksi harjoittelimme takaosakäännöstä käynnissä.

Tällaista siis meille. Käykääs btw katsomassa minun ja siskoni Nellin yhteinen blogi Hevostele se itse , sillä vähän vinkkiä kylmäyssuojien tekoon, joita käytämme myös itse!;)

1 kommentti:

  1. Haaste!! http://luckyones-blogi.blogspot.fi/2015/11/kuvahaaste.html

    VastaaPoista